maanantai 30. marraskuuta 2015

Lista erolapsille ja 10388 kiitosta

Blogillani on nyt yli 10 000 sivunkatselua, 72 postausta (tämä mukaan lukien), 21 lukijaa (yksi heistä ilmeisesti yksityinen) sekä 297 kommenttia. Kiitos niistä 10 388 kertaa! Rakastan teitä kaikkia vihaajia ja sielunsiskoja, miljoona pusua jokaiselle! 1.12. blogi juhlii myös puolitoistavuotispäiväänsä!

Kiitokseksi näistä luvuista päätin kirjoittaa teille aiheesta, jota en ole uskaltanut monestakaan syystä vielä avata. Enkä oikeastaan osannutkaan. Nyt, kun vanhempieni erosta kulunut jo yli vuosi, päätin vihdoin tehdä sen: listan erolapsille.


Ja miksikö tein tämän? Koska tiedän, että vanhempien ero on monelle lapselle rankka elämänmuutos ja haluan kertoa heille, etteivät he ole yksin ajatustensa kanssa. Parhaassa tapauksessa muutamat eroavat tai eronneet vanhemmatkin kokevat tämän postauksen hyödylliseksi.

Tätä tekstiä varten olen koonnut kokemuksia muilta kohtalontovereilta, tutkinut tilastoja sekä tutkimuksia ja selaillut aiheeseen liittyen keskustelupalstoja. Läheskään kaikki kohdat eivät siis päde minun tilanteessani.


Erolapsi, tässä 10 asiaa, jotka sinun kuuluu muistaa.


1. Vanhemmillekin tilanne on uusi.

Olivat he (käytän vanhemmista tässä postauksessa myös sanaa eroajat) astronautteja, kaupankassoja, sihteereitä, työttömiä, opiskelijoita tai perheterapeutteja, eroajille tilanne on aivan yhtä uusi kuin sinullekin. He eivät tiedä kuinka suhtautua omiin, lapsen, ex-puolison tai kenenkään muunkaan tunteisiin, ja jos he luulevat tietävänsä, he ovat totaalisen väärässä.


Siltikään sinun ei tarvitse hyvitellä mitään tai lohduttaa vanhempiasi, vaikka jälkimmäisen kohdan saat toki tehdä, mikäli koet sen luontevaksi.


2. Ero ei ole sinun vikasi.

Klisee, ja yksi tärkeimmistä asioista, joka sinun tulisi tietää. Sen sijaan, että eroajat syyttäisivät erosta sinua, he pohtivat, oletko elämäsi aikana joutunut kärsimään enemmän ennen sitä vai sen jälkeen. Oikeasti, ero ei johdu sinusta, vaikka joku niin sinulle yrittäisikin uskotella. Vaikka se uskottelija olisi eroaja itse. Sellaisiakin tapauksia nimittäin on ihan liikaa.


3. Sinä olet oikeassa.

On paljon asioita, joita et ymmärrä. Ero saattaa suututtaa, ilahduttaa, hämmentää. Kaikki ajatuksesi ovat hyväksyttyjä ja oikeita, etkä ole yksin niiden kanssa. Omia tunteitaan ei saa yrittää tukahduttaa, sillä se voi olla sinulle hyvinkin haitallista. Niistä on myös tärkeää puhua. Valitse siihen hyvä kuuntelija; paras kaveri, koulun terveydenoitaja, isoäiti tai vaikka sisko.


4.  Kaikki järjestyy.

Ihan oikeasti, alkuajat (jotka saattavat kestää viikon tai useita vuosia), tuntuvat maailman lopulta. Tämä saattaa kuulostaa ärsyttävältä, mutta minun kohdallani paras keino sopeutua tähän suureen elämän muutokseen oli jatkaa arkea. Kun vanhempani ilmoittivat erosta, oli yläkouluni juuri alkanut ja uudet kaveripiirit muodostumassa. Ero veti nurkkaan itkemään monena iltana, mutta lopulta kaikki muuttui normaaliksi elämäksi ja olin taas yhtä onnellinen kuin ennenkin. Kaikki järjestyy – aina. Et ehkä nyt usko minua, mutta myöhemmin ymmärrät mitä tarkoitan.


5. Saat olla itsekäs.

Sinulla on oikeus sanoa mielipiteesi sinun elämääsi koskeviin muutoksiin. Kannattaa uskaltaa mainita, mikä asumisjärjestely olisi sinulle mielekkäin ja pitää kynsin hampain kiinni oikeuksistasi. Sinä ja mahdolliset sisaruksesi olette kuitenkin loppupeleissä ne, joihin ero eniten vaikuttaa. Jos et uskalla puhua joistakin asioista eroajille, juttele jollekulle luotettavalle aikuiselle.


6. Ihmiset eivät tarkoita pahaa.

"Miten sä voit olla noin reipas?", "Mä en kestäis, jos mun vanhemmat eroais!" sekä "En voi kuvitella, että sun vanhemmat on joskus olleet yhdessä!" ovat repliikkejä, joita kuulen usein läheisiltäni. Kaikki nuo kommentit ovat hyväntahtoisia, mutta ajattelemattomia. Aivan kuten eroajat, hekään eivät tiedä kuinka suhtautua tilanteeseen. Jotkut ihmiset saattavat käyttäytyä sinua kohtaan eri tavalla kuin ennen. Usein säälien tai vaivautuneesti erosta mainitsemista vältellen. Yleensä tällaisessä tapauksessa on parasta sanoa, mitä ajattelet tilanteesta, onko teemasta vitsailu hyväksyttävää ja haluatko puhua siitä vai et. Ne ovat niitä asioita, joita he haluaisivat sinulta kysyä.


Pienille lapsillekin kannattaa selittää, mistä erossa on kyse ja onko ok huomautella asiasta. Sitä sinun ei tarvitse tehdä sitä itse, jos et välttämättä halua. Se on heidän vanhempiensa tehtävä.


Joka tapauksessa, yleensä ihmiset tarkoittavat vain hyvää. Kannattaa sanoa suoraan, mutta kohteliaasti, mitä mieltä heidän käytöksestään olet.

7. Sinun ei tarvitse valita puolia.

Myöskin hyvin yleinen ja yksi lapselle haitallisimmista tilanteista. Eroajat saattavat riidellessään kysyä sinulta, kumpi on oikeassa. Sinun ei kannata vastata. Riita on vanhempien välinen, joten sinun ei tarvitse osallistua siihen. Jos taas olet toisen eroajan kanssa samaa mieltä jostakin asiasta, se ei tarkoita sitä, että olet "hänen puolellaan".


On myös tapauksia, joissa molemmat vanhemmat vaativat lapselta eri asioita. Esimerkiksi kaverisuhteesi tai tulevaisuuden suunnitelmasi voivat kerätä eroajilta kahdenlaisia mielipiteitä. Silloin suosittelen sinua käyttämään omia aivojasi, välittämättä vanhempiesi vaatimuksista.


Kun vanhempani erosivat, sanoin heille ensimmäisenä, että en sitten halua valita teidän välillänne, esimerkiksi kumman kanssa vietän joulun. (Toisaalta, jos haluat valita, sinulla on siihen oikeus. Katso kohta 5.) Onnekseni he sisäistivät pyyntöni, eikä minun ole siten tarvinnut tehdä sellaisia päätöksiä. Minun vanhempani ovat tässä suhteessa fiksumpia, kuin monet muut. Kiitos siitä!

8. Sinua rakastetaan vähintään yhtä paljon kuin ennenkin.


Vanhempasi erosivat todennäköisesti sen takia, että he eivät rakastaneet toisiaan. Eivät siksi, etteivät he rakastaisi sinua. Sinä olet heille tärkeintä, mitä heillä on, vaikka se olisi silloin tällöin vaikeaa uskoa.


9. Sinun ei tarvitse olla reipas ja ymmärtää.

Jossakin vaiheessa sinä saatat suuttua vanhemmillesi eron takia. Jos suututtaa, suutu!


Jossakin vaiheessa sinua saattaa harmittaa niin kovasti, että mikään ei huvita. Jos harmittaa, harmittele!

Jossakin vaiheessa sinun vanhempasi toivottavasti kysyvät, miten voit. Vastaa silloin rehellisesti. Jos erossa joku asia ärsyttää, kerro se. Vaikka vanhempasi eivät pystyisikään tekemään asialle mitään, ainakin he ymmärtävät miltä sinusta tuntuu. Myös ystävien täytyy tajuta, miksi et ole juhlatuulella.

10. Sinun ei tarvitse toimia sovittelijana eikä viestinviejänä.

Aikuisten ihmisten täytyy pystyä hoitamaan asiansa itse. Jos eroajat eivät ole esimerkiksi puheväleissä, se on heidän ongelmansa. Sinun ei tarvitse toimia viestinviejänä tai yrittää sovitella heidän riitojaan.


11. Perheesi ei ole kummallinen.

Nykyään ydinperheet ovat harvinaisempia kuin eronneet sellaiset. Jos avioliitto ei toimi, se ei toimi. Salaa saatat toivoa, että perheesi olisi taas samanlainen kuin ennen. Sekään ei ole outoa. Tässä asiassa sinun kuitenkin täytyy luottaa vanhempiisi. Yleensä ero on pitkään harkittu, välttämätön ja kipeä päätös. Monet eronneet vanhemmat kokevat itsensä epäonnistujiksi. Sitä he eivät tosiaankaan ole, päinvastoin. He ovat rohkeita ja vahvoja, sillä uskaltavat päästää irti vanhasta. Minä uskon, että sanonta "kun vanhemmat ovat onnellisia, lapsikin on" pitää pitkälti paikkansa. Uskotko sinä?


*******************************************************************************

Mitä muuta erolapsien täytyisi kuulla? Oletko eri mieltä jostakin kohdasta vai komppaatko minua täysin? Millainen perhe sinulla on? Kaikki erolapset, eroajat ja ydinperheeläiset, jatketaan keskustelua kommenttiboxissa. Myös meili on tervetullutta (
samakuu@gmail.com)! :-) <3

ps. Äiti ja iskä, minä rakastan teitä ihan kamalasti! Moniin listan kohtiin lainasin teidän sanomisianne, tarkoitan siis niitä positiivisia juttuja. Te olette osanneet kaikesta huolimatta käyttäytyä aikuismaisesti ja kuunnella meidän lasten toiveita. Minulla ja Ainolla on ihan epäreilun hyvät lähtökohdat elämään. <3

pps. Käykää kurkkaamassa mun mutsin ihka uusi blogi!

ppps. Huomenna täällä aukeaa runojoulukalenterin ensimmäinen luukku!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Runojoulukalenteri ja muuta jännää

1.12. (eli blogin puolitoistavuotispäivänä) aukeaa blogilla ensimmäinen runojoulukalenterin luukku! Ennen sitä, huomenna, saatte lukea täältä jotain ihan muuta. Molemmat nämä kiitoksena kymppitonnista... Olette parhaita!

Olkaa kuulolla, jos kiinnostaa! :-) <3


maanantai 16. marraskuuta 2015

1

Mun NaNoWriMo:lle kävi köpelösti. Kuulette siitä varmaankin lisää uusimassa Curly-lehdessä, jonka sen ilmestyttyä linkkaan myös tänne. Joka tapauksessa, tässä romaanini (?) alkua. Näin jälkeen päin luettuna tämä tekstin pätkä kuulostaa ehkä liian teatraaliselta ja dramaattselta, vai mitä mieltä olette? Palautetta on muutenkin aina kiva kuulla! :-) <3 

1

”Näin painajaista, että muutin, tai siis me muutimme...” Riina aloitti.
Tom painoi refleksin omaisesti kämmenensä naisen huulille. ”Älä sano sitä. Se oli vain uni. Me pysymme täällä.”
”Tiedän.”
Tom katsahti nahkaista reppua Riinan selässä. ”Saitko tänään yhtään?”
Riina pudisti päätään.
”Eikö yhtään?”
”Vain kaksi.”
”On sekin jotain. Stina saa kokonaisen.”
”Kuule Tom...”
”Mä tiedän, älä sano niin. On meillä enemmän kuin useimilla.”
”Ei kaikkea voi kieltää, tämä täytyy sanoa ääneen. Me näämme nälkää, olemme köyhiä. Tilanne huononee koko ajan. Tom-”
”Lopeta Riina! Mitä hyötyä tuosta on?” Tom kivahti, kääntyi tuskastuneena ympäri ja kohtasi pienet oven takaa kurkkivat silmät. Tom vilkaisi Riinaa huolestuneena. Ei kai lapsi ollut kuullut kaikkea.
”Stina”, Tom huokaisi ja ryntäsi tytön luo. Riinakin kyykistyi heidän viereensä ja kietoi kätensä lapsen ympärille.
Stina pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan ja nyyhkäsi: ”Ollaanko me köyhiä?”
Tom puristi Stinan kättä nyrkkiinsä.
Riina vastasi: ”Ollaan.”
”Riina!” Tom tuhahti.
”Tom, se täytyy sanoa.”
”Ei tarvitse! Me emme ole köyhiä!” Tom puuskahti, irrotti kätensä lapsen nyrkin ympäriltä ja marssi talliin korkean kynnyksen yli avoimesta ovesta.
Stina nyyhkäisi ja painoi päänsä Riinan olalle.
”Stina, kultaseni”, Riina sanoi.
Stina kohotti itkuista katsettaan.
”Kaikki on hyvin”, Riina vakuutti.
”Maire sanoo, että köyhät on sairaita”, Stina väitti.
”Ei me olla, rakas. Mutta älä silti kerro tästä kenellekään. Edes Mairelle”, Riina pyysi.
”Miksi?” Stina kuiskasi.
”Koska jotkut ihmiset luulevat köyhien olevan tyhmiä. Vaikka emme me ole”, Riina vastasi. ”Voit ottaa korista yhden sämpylän.”
”Ai kokonaisen?” Stinan kasvoille palasi hymy.
Riina naurahti: ”Ihan kokonaisen. Mutta ei kannata syödä kaikkea kerralla.”
Stina juoksi repulle ja kaivoi rapisevasta paperipussista pyöreän, tuoreen kokojyväsämpylän, jonka päällä auringonkukansiemenet odottelivat retkeä mahalaukkuun. Stina näki niiden supisevan hermostuneena keskenään. ”Älkää pelätkö. Syön teidän varovasti”, Stiina supatti siemenille Riinan täyttäessä iän ikuisia asiakirjojaan.
”Riina...” Stina aloitti. ”Miksi jotkut ihmiset luulevat niin?”
”Ai miten?” Riina kysyi nostamatta katsettaan papereista.
Stina oli hetken hiljaa. Taas piti selittää. ”Miksi jotkut ihmiset luulevat köyhien olevan tyhmiä?”
”Koska he eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa. Oikeasti kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, eikä tyhmyys riipu rahatilanteesta”, Riina selitti. ”Mutta tälläisten ihmisten vanhemmat eivät ole kertoneet sitä heille, kultaseni.”
Stina haukkasi palasen sämpylästään. Siemenet pomppivat hänen kielellään ja hän yritti niellä ne mahdollisimman vähillä puraisuilla. Ettei niihin sattuisi.
”Oletko sinä minun vanhempani?” Stina kysyi.
Riina katsoi tytön sinivihreitä, rehellisiä silmiä. Hän näki niissä parhaan ystävänsä. Hän liiskasi kyyneleen kämmensyrjällään, ennen kuin Stina ehti huomata sitä. Lapsi oli vielä niin viaton.
”Olen. Ja Tom on myös.”
”Mikä äiti sitten on?” Stina ihmetteli.
”Stina, äitisi ei enää palaa”, Riina totesi surullisena.
”Maire väitti, että mun äiti on kuollut”, Stina kertoi. Hänen leukansa kiertyi pienille rypyille ja nenää kirveli. ”Eihän se oo?”
Riina nosti tytön syliinsä pöydän ääreen ja puristi häntä lujasti itseään vasten.
”Äidilläsi on hyvä olla, kultaseni”, hän purskahti.
”Eihän se oo kuollut?” Stina itkumongersi epätoivoisena. Hän tarttui kiinni Riinan takin selkämyksestä otteella, joka kertoi ettei ikinä aikoisi päästä irti. Tuuli puhalsi lomakkeet erivärisistä vaahteranlehdistä peittyneelle nurmikolle. Ne levisivät pitkin pihaa, melkein kuin ajatellen ”Nyt se ei huomaa, mennään!”. Hetkeen Riina ei kyennyt vastaamaan lapsen kysymykseen. Siinä he kaksi vain kuuntelivat luontoa ja itkivät. Sylikkäin.
Kunnes vihdoin hän sanoi: ”On.”
Stinasta tuntui, kuin joku olisi iskenyt nyrkin hänen rintalastansa läpi ja peittänyt suun vahvalla kammenellä. Hän puristi Riinan takista entistäkin kovempaa ja itki äänettömästi. Riina liu`utti sormiaan Stinan ohuiden hiusten välissä ja painoi tytön otsaa hellästi omia ohimoitaan vasten. Silloin he hengittivät yhdessä kyynelistä sumentunutta ilmaa. Oli harmillista, ettei Riina voinut väittää pysyvänsä tytön luona ikuisuuksia. Heidät saatettaisiin erottaa jo huomenna.

torstai 12. marraskuuta 2015

Liebster award!

Tämä haaste on kiertänyt kohta läpi suurimman osan kaikista seuraamistani blogeista ja minutkin haastettiin siihen - oikeastaan kahdesti! Tuhannet kiitokset Pearl Cloverille ja Sudelle!

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon, ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 
 
 
Pearl Cloverin kyssärit:
 
1. Millä perusteella yleensä valitset kirjan (esimerkiksi kirjastosta)?
 
Oikeastaan minulla ei ole mitään varsinaista kirjan valitsemis -rutiinia. Joskus fiilis vaikuttaa, harvoin kansi, monesti takakansi ja hyvin usein blogeista lukemani kirja-arvostelut. Silloin tällöin lähden kirjastoon varta vasten etsimään jotain tiettyä kirjaa. Hyvin selkeä vastaus.
 
2. Kirja josta haluaisit tehtävän elokuvan.
 
En yhdestäkään. Kirjat menevät aina pilalle, kun elokuvat romuttavat omat mielikuvat.
 
3. Jos saisit tavata yhden kirjailijan, elävän tai kuolleen, kenet tapaisit?
 
Astrig Lingrenin, ehdottomasti! Lapsuuden ja nykyisyyden (voiko noin sanoa?) idoli! <3
 
4. Mitä tekisit hänen kanssaan ja mistä ehkä keskustelisitte?
 
Hänen kirjoistaan, erityisesti Pepistä, Ronjasta ja Veljeni Leijonamielestä!
 
5. Ketä fiktiivistä henkilöä ihailet/olet ihallut?
 
Ronja Ryövärintytärtä. Ronja-fani minusta kuoriutui pikkutyttönä kesäteatterin puisella penkillä Joensuussa.
 
6. Kehen fiktiiviseen henkilöön et puolestasi koskaan tahtoisi törmätä!
 
Nälkäpelin presidentti Snow ei olisi kiva, mutta ei kyllä Harry Pottereiden Voldemortkaan.
 
7. Kenen henkilön elämäkerran/päiväkirjakokoelman haluaisit ehkä lukea?
 
Katto Kassisen. Tosi ällö tyyppi. Haluaisin tietää onko hän oikeasti juoppo, keski-ikäinen möhömaha, joka pörrää katolla kiusaamassa pikkulapsia.
 
8. Millä kirjalla on mielestäsi hienoin kansikuva?
 
Näitä on monia! Viimeisimmistä luetuista kirjoista mieleen tulee Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen Riisuttu Suomi -kirja.
 
9. Minkä kirjan juonta tai jonkun tapahtuman haluaisit muuttaa?
 
Tähänkään en oikeastaan voi vastata. Jokaisessa kirjassa täytyy olla jotakin ärsyttävää!
 
10. Ketä sivuhenkilöä rakastat?
 
Viimeisimmistä luetuista kirjoista Paahde -kirjan Zeroa. En tiedä, kuuluuko hän oikeastaan sivu- vai päähenkilöihin, mutta tosi sympaattinen olento hän on joka tapauksessa. Rankka elämä, tuhlattu lahjakkuus ja epäreilu kohtelu saavat lukijan Zeron puolelle.
 
Myös Poika raidallisessa pyjamassa -kirjan kotiapulainen Maria on ihana, mutta en uskalla sanoa hänestä vielä mitään, sillä kirja on toistaiseksi kesken (eihän sitä tiedä, jos hän vaikka räjäyttää pommin viimeisillä sivuilla).
 
11. Mitä kirjat merkitsevät sinulle?
 
Vapautta.
 
 
 
 
Sitten Suden kysymykset:
 
 
1. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa tahtoisit jumittua hissiin rupattelemaan?
 
Outolinnun Trisin. Tris osaisi ehkä keplotella meidät ulos hissistä ja samalla rauhoitella minua, kun huutaisin ahtaanpaikankammoisena paniikissa.
 
2. Mikä kirja on pelottanut sinua eniten?
 
Kun äiti luki Kultasiskoni -kirjaa iltasaduksi, yöunet jäivät vähemmälle. Vieläkin pelottaa.
 
3. Minkä asian muistat aina, koska luit sen lempikirjastasi?
 
Ei minulla ole lempikirjaa, anteeksi.
 
4. Jätätkö yleensä kirjoja kesken? Millä perusteilla?
 
Jätän. Ihan liian heppoisin perustein. "Ei jaksa", "Väsyttää", "Mun pitää nyt kattoa Netflixiä", "Kirjaston laina-aika loppuu" jne.
 
5. Vaikuttaako vuodenaika lukemiseesi?
 
Vaikuttaa. Jostain syytä luen aina silloin, kun ei oikeasti ehtisi, kuten syksyllä. Vähän sama ilmiö kuin se, että kun jotain kielletään, on pakko toimia juuri päinvastoin kuin käskettiin.
 
Talvisin luen enemmän kuin kesällä myös siksi, ettei sää välttämättä houkuttele ulkoilemaan.
 
6. Luetko ”huonoja kirjoja” tietäen etukäteen, ettet tule pitämään niistä? Miksi?
 
Tosi harvoin. Jos näin kuitenkin käy, niin yleensä siksi, etteivät kaverit lopeta kirjan ylistämistä ennen kuin luen sen. Tai no, ei ne kyllä taida lopettaa sen jälkeenkään. Kamut. <3
 
7. Kirja, josta et vain pidä, vaikkei siinä ole sinänsä mitään vikaa.
 
John Green Kaikki viimeiset sanat. Pidän, en vain jaksa lukea loppuun. Menee kai sitten liian samalla kaavalla kuin Tähtiin kirjoitettu virhe.
 
8. Miten suhtaudut kirjoihin, jotka joudut lukemaan esimerkiksi koulua varten?
 
Aika pitkälti saamme valita itse kirjat, jotka luemme, joten en erityisemmin.
 
9. Mikä genre on vähiten mieluisin?
 
Kauhu. Hyi, puistattaa ajatuskin.
 
10. Miten paljon elämäntilanteesi (esim rahahuolet, rakastuminen, pahat riidat, lottovoitto) vaikuttaa siihen, mitä pidät sillä hetkellä lukemastasi kirjasta?
 
Jos on isoja huolia, niin lukeminen ei oikein luonnistu samalla tavalla kuin ennen. Silloin saatan myös naureskella kaikelle onnelliselle. Eihän nyt kellään muullakaan oikeasti mene hyvin, jos minullakaan ei mene!
 
-------------------------------------------------------------------
 
Ja sitten täytyisi heittää haaste eteenpäin! Yritin palkita sellaisia blogeja, jotka eivät tätä tunnustusta vielä ole saaneet. (Olinko väärässä?) Näistä blogeista yksikään ei ole täysin kirjablogi, joten ehkäpä saammekin haasteen leviämään entistäkin laajemmalle. Koska suurimman osan seuraamistani blogeista tämä tunnustus on jo kalunnut läpi, nimesin nyt vain neljä blogia. Haluan antaa Liebster Award -tunnustukseni näille upeille...
 
 
STORY TIME -blogin Mimosalle,
 
Välähdyksiä -blogin Esterille,
 
Näin koulutat taiteilijasi -blogin Marikalle
 
ja
 
Musteella ja hopealla -blogin Lizaahille.
 
 
-------------------------------------------------------------------
 
Mimosa, Ester, Marika ja Lizaah, tässä minun kysymykseni teille:
 
1. Miksi bloggaat?
 
2. Tavara, josta et missään nimessä luopuisi.
 
3. Kirja, joka kaikkien pitäisi lukea.
 
4. Elokuva, joka kaikkien pitäisi katsoa.
 
5. Minkä puolesta olisit valmis kuolemaan?
 
6. Jos sinun pitäisi joko päättää kaikista maailman asioista tai menettää äänesi (et voisi vaikuttaa mihinkään), kumman valitsisit?
 
7. Mitä on rakkaus?
 
8. Kuka on maailman tärkein ihminen?
 
9. Jos voisit olla päivän mikä/kuka tahansa, mikä/kuka olisit?
 
10. Mitä tekisit ollessasi hän/se, jonka valitsit?
 
11. Suurin unelmasi.
 
 
Haastetta ei TODELLAKAAN ole pakko ottaa vastaan, joten se on ehkä viimeisin asia, josta saatte alkaa stressaamaan!
 
 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Messulauantai

Joo, heh, enpä ole ainakaan yhtään myöhässä tämän postauksen kanssa,

Helsingin kirjamessut 2015 alkoivat minun osaltani lauantaina (25.10.) klo 10.30. Aulan ruuhkan läpi tunkeutuminen vaati akrobatisia taitoja ja olikin helpotus päästä sisälle vain bloggaajapassia vilauttamalla. Itse messutilat (no eipä ainakaan aula kuulunut niihin) kuitenkin imivät kymmenet tuhannet ihmiset sisäänsä helposti ja huomaamattomasti, eivätkä jonotusajatkaan (nimmarijonoja lukuunottamatta) hiponeet inhimillisyyden rajoja. Messut olivat itseasiassa kaikissa suhteissa erinomaisesti järjestetyt niin esiintyjien kuin järjestäjienkin puolesta. Kaikki kirjailijatkin olivat (?) oikeassa paikassa oikeaan aikaan tiukasta aikataulusta huolimatta.

Koska en osaa lukea karttaa, Peppi-seminaariin löytäminen Aino-lavalle oli jo sinänsä saavutus.

Peppi-seminaari oli hauska, nokkela ja varsin miellyttävä messujen aloitusohjelma. Siellä pohdittiin, asustaako jokaisessa ihmisessä sisäinen Peppi ja sählääkö Pitkätossu liikaa. Niin ja sitä, miltä näyttäisi pelkkä Peppi Tossu.

Peppi-seminaarissa kuvasin tuntemattomien takaraivoja.




Lauantai-aamu kello 11.

Peppi-seminaarin jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti Sibelius-lavaa, jossa oli määrä alkaa Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin haastattelu heidän Riisuttu Suomi -kirjansa pohjalta. Odotellessa Meerin ja Armanin ohjelmanumeroa saimme kuunnella myös hetken Palefacea laulamassa rauhanlauluja. Riisutun Suomen myyntipuhe oli muuten sen verran hyvä, että kirja lepäilee vierelläni tätäkin postausta kirjoittaessa.



Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen Riisuttu Suomi -kirjaa pitelee käsissään pikkusiskoni Aino.
Ilkka Niiniluodon Hyvän elämää filosofiaa kuuntelimme samaisella lavalla hetken, mutta sivistymättöminä ja janoisina landelaisina päätimme lähteä kesken ohjelmanumeron kahville. (Pakko nolata itseni kertomalla, että kahvilasta vessaan rynnätessäni meinasin törmätä presidenttiin.)

Kahvilasta kirmasin Louhi-lavalle kuuntelemaan Katariina Romppaista kertomassa hänen Sori vaan, se on totuus -kirjastaan. Tämäkin kirja lähti mukaan signeerattuna.

Kirjakallion oppilaat haastattelevat Katariina Romppaista.


Tässäkin kuvassa kirjaa pitelee Aino. (Jos kirjoitan ensi kerralla vain AINO, ymmärrättekö?)
Louhi-lavalla oli vuorossa myös seuraava kuuntelemani ohjelmanumero: Anu Holopainen kertomassa kirjastaan Ihon alaiset, joka on pelottavan realistinen dystopia maailmasta, jossa kauneusleikkaukset ovat arkipäivää. Tämänkin opuksen haluaisin lukea, mutta messuilta se ei tarttunut mukaan. (Kamerankin oli äiti silloin varastanut toiselle puolelle messukeskusta.) Aika köykäinen raportti siis tästä ohjelmanumerosta. Harmi sinänsä, sillä se oli oikeasti ihan mielenkiintoinen.

Kello 17 kävin myös kuuntelemassa Mika Waltari -lavalla "Kirjallisuuden kuninkaallisia" eli Sofi Oksasta ja Riikka Pulkkista. He keskustelivat siitä, kuuluuko kirjailijan olla yhteiskunnallinen vaikuttaja ja siitä, kiinnostaako lukijaa enemmän kirjailijan kirjoittaman kirjan teemat vai kirjailijan suosittelema täydellinen paahtoleipäresepti.

Tätä ohjelmanumeroa muuten lämppäsi suloinen pieni ylienerginen poika, jolle eturivin rouvan tervehtiminen tuotti enemmän iloa kuin sukkien pukeminen. Ai mistäkö tiedän? Koska hän heitti ne sukat edessään istuvan miehen niskaan. Lapset! <3

Tämän jälkeen söin Kalliossa kolmasosan jättimäisestä kiinalaisesta nuudeli-takeawaysetistä, puhuin Katto Kassisen ällöttävyydestä, nukuin ja survoin vaatteita raivon partaalla takaisin matkalaukkuuni. Sunnuntai-aamuna kello 10.00 olin jälleen messukeskuksessa. Siitä lisää seuraavassa kirjamessupostauksessa. :-)