sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Poikien tukka

Olimme mummolassa. "Kuka tossa on?" viisivuotias serkkutyttöni Martta kysyi ja osoitti vanhaa kuvaa, jossa oli alakouluikäinen tyttö rillit päässään.
"Se on minun äitini", vastasin hymyillen.
"Miks sillä on poikien tukka?" Martta ihmetteli. 
"Ei ole olemassa poikien ja tyttöjen tukkia", huomautin.
"Onpas", Martta väitti.
"Eipäs. Miksi olisi? Eikö se olisi ihan tylsää jos kaikilla tytöillä olisi samanlaiset hiukset?" koitin sanoa.
"Ei", Martta kiisti. Sen parempaa vastausta en saanut, vaikka kuinka yritin. Itsepäinen tyttönen ei suostunut kääntämään takkiaan, eikä varsinkaan perustelemaan kantaansa.

Oikeastaan luulen, ettei Martta itsekkään tiennyt, miksi oli sitä mieltä. Hän oli vain oppinut, että tyttöjen kuului olla pitkähiuksisia, vaaleanpunaisiin mekkoihin pukeutuvia kaunottaria - eikä siinä ollut mitään väärää tai kyseenalaistettavaa. Martan vanhemmat ovat molemmat tasa-arvonkannattajia, hänellä on isoveli ja kohta kaksivuotias pikkusisko. Ei sillä, että minäkään olisin tuon ikäisenä miettinyt maailmanvääryyksiä tai kyseenalaistanut sukupuolirooleja, mutta jotenkin tuo asenne vain tuli niin puskan takaa. Mieti nyt, ensimmäinen kysymys oli: "Miksi sillä on poikien tukka?" MIKSI SILLÄ ON POIKIEN TUKKA!

Olen ennenkin törmännyt sovinistisiin asenteisiin täysin feministien lapsilla. 
Tytin (9.v) äiti vaihtoi pyykkitelineeseen narua. "Kaupassa ei nyt ollut muuta kuin tämä pinkin värinen", hän sanoi.
Tytti kikatti. "Iskä ei kyllä tykkää tuosta."
"Miten niin? Onhan sillä vaaleanpunaisia paitojakin, ja hän todella tykkää niistä", Tytin äiti hämmästyi. Tytti naurahti ja juoksi pois rikospaikalta.

Tytin isässäkään ei ole mitään sovinistista - päin vastoin. Mistä nämä käsitykset siis kumpuavat? Tytin ja Martan kaltaiset lapset oppivat asenteensa koulusta ja ystäviltä. On pelottavaa, että edelleen, 2000-luvun Suomessa, koulussa opitaan matematiikan ja äidinkielen lisäksi myös ikivanhoja ja alkeellisia käsityksiä siitä, millainen kenenkin kuuluisi olla. Monet ovat ehkä huomanneet, että riehakas ja asiansa ujostelematta ilmaiseva tyttö saa herkemmin enemmän moitteita kuin samalla tavalla käyttäytyvä poika. Esimerkiksi minun luokkani ystäväni, jääkiekkoa pelaava eloisa ja hiukan kovaääninen tyttö sai välitodistukseen saman käytösarvosanan kuin poika, joka on tutustunut rehtorinkansliaan jo paremmin kuin hyvin. Tämä tyttö taas - hän ei ole joutunut edes jälki-istuntoon kertaakaan. Myös koulun henkilökunnalla saattaa olla suorastaan loukkaavia asenteita naisia kohtaan.

Meillä oli vapaa ATK-tunti. Jokainen sai valita omat istumapaikkansa ja minä ja ystäväni saimme ensimmäisinä luokassa valita parhaat päältä. Aloin käynnistämään konetta, kunnes opettaja pyysi palauttamaan viime kerralla jakamansa kokeet. Jätin koneen käynnistymään ja hain kokeen repustani naulakosta, joka oli toisella puolella luokkaa. Kun palasin paikalleni, istui luokkalaiseni poika MINUN tietokoneeni ääressä. Koitin ajaa pojan pois paikalta, mutta hän ei suostunut lähtemään. Tilannetta oli seurannut koko ajan naispuolinen koulunkäynninohjaaja. "Entä jos tytöt nyt siirtyisitte tuonne toisaalle?" hän kehotti.
"Miksi meidän pitäisi siirtyä, kun hän vei minun paikkani?" tokaisin.
"No, hyvää harjoitusta elämään, me naiset kun joudumme usein alistumaan", nainen huokaisi.
Olin niin pöyristynyt, etten alkanut edes väittelemään. Ohjaajan kommentit antoivat vain bensaa liekkeihin, nythän pojalla ja hänen kavereillaan oli keino, jolla saada minut hermoraunion partaalle. En myöskään siirtynyt, se olisi ollut pahinta mitä olisin voinut tehdä. Jos tämä nainen on joutunut alistumaan, miksi minunkin pitäisi? Ei miksikään. Hain kauempaa tuolin ja istuuduin paikalleni, josta kone oli käännetty pöydän päähän, pojan kavereiden viereen. Ihan vain itseppäisyyttäni, istuin siinä ilman konetta KOKO TUNNIN. Tämän tapauksen jälkeen en ole pystynyt katsomaan tuota koulunkäynninohjaajaa silmiin.

Vaikka ei yleensä mikään sovinisti olisikaan, ne sukupuolirooleja kannatavat "läpät" saattavat silti lipsahtaa suusta. 
Enkä todella ole itsekkään tämän asian kannalta täysin puhtoinen, muistan vieläkin mitä sanoin isälleni siinä yhdeksän tai kymmenenvuotiaana.

Meidän tiskikoneemme oli rikki, joten jouduimme tiskaamaan käsin. Isäni laittoi ruokaa ja minä olin auttamassa äitiäni tiskaamisessa. Jossain vaiheessa minulla ilmeisesti menivät hermot työskentelyyn, joten tokaisin isälleni: "Me naiset ollaan hoidettu nää kotityöt jo muutama vuosisataa, joten eiköhän nyt ois sun vuoro." Tämän jälkeen otin mukavan asennon sohvalta ja napsautin TV:n päälle. Jostain syystä en kuitenkaan päässyt livistämään tiskausurakasta ihan näin helpolla.

Yleisesti feministien oletetaan olevan ihmisiä, jotka pitävät vain naisten oikeuksia ja joiden mielestä naiset ovat jollain tapaa "parempia" kuin miehet. Tämä yleinen väärinkäsitys on kuitenkin täysin hakoteillä. Feminismi yleiskäsityksenä kannattaa kaikkien tasa-arvoa ja vastustaa sukupuolirooleja. On tietysti yksittäisiä ihmisiä, jotka sanovat olevansa feministejä ja hehkuttavat sitä, kuinka paljon mahtavampia "me naiset" olemme siihen vastakaiseen sukupuoleen verrattuna. Etenkin lapsilla ja varhaisnuorilla sen tapainen "tytöt vastaan pojat" asettelu on hyvin yleistä. Myös televisiossa nähtävät "vahvat naispääosat" ovat usein niitä mieskollegoja parempia, hajuvedellä tainnuttavia hemaisevia neitokaisia, jotka korkokengillä hyökätessään musertavat ennakkoluulot. Miksei nainenkin voisi olla joskus niinkuin ne elokuvien miessupersankarit tai mies niinkuin prinsessa Ruusunen?

Peppi Pitkätossu on tyttö, joka asuu kolmestaan hevosensa ja apinansa kanssa, inhoaa kalanmaksaöljyä ja muita normeja ja juoksuttaa poliiseja perässään minkä kerkiää. Hänen isänsä reissaa ympäri maailmaa ja äiti katselee häntä pilvien päältä. Vaikka rosvokaksikko halajaa hänen kultaa pursoilevaa arkkuaan, taitaa Kukkasen ja Jymy-Juntusen nenästä vetäminen olla tytölle pelkkää hauskanpitoa. Peppi ei kumoa ennakkoluuloja kynsilakalla tai viehätysvoimallaan, hän kaataa ne rehellisesti voimillaan. Onhan hän maailman vahvin ihminen.
Ajattele nyt, kuinka verraton lastensatu! Se on täynnä toimintaa sekä mielikuvitusta ja se osoittaa lapsille, ettei tytön tarvitse olla hyväkäytöksinen keijukainen.

Mitäs siihen sanot sovinisti?

perjantai 2. tammikuuta 2015

Jotain unohtui

Moikkelis!

Eilen "miljoonatta lukemaasi Uuden Vuoden hehkutus postausta" kirjoitellessa, unohdin mainita pari asiaa. 

Ensinnäkin, blogini puolivuotispäivä oli ja meni (1.12.), jippii, taas yksi virstanpylväs saavutettu, vaikka muistinkin sen näin kuukauden ja yhden päivän myöhässä. :)

Ja toiseksi, uskollisimmat lukijani (äiti ja isä ja ehkä jopa mummo) ehkä muistavatkin syyskuun alkupuolella laatimani Ennen Uutta Vuotta -listani. Nooh, nyt olisi aika käydä nolostellen se läpi...

ENNEN UUTTA VUOTTA -LISTANI

  • Hankin Samakuu -blogi kirjoittamisesta blogiin vähintään kahdeksan lukijaa
Jostain kumman syystä te ihanat todella höpsähditte seuraamaan blogiani. ;-)
  • Uin avannossa
Öh, tuota noin, lasketaanko, kun kastoin siellä varpaitani ja turvotin jalkapohjani juostessani kylpylästä ILMAN KENKIÄ avantouimapaikalle?
  • Kirjoitan romaanin ainakin puoleen väliin
Onnistui, mikäli romaanini on hyvin hyvin lyhyt...
  • Lennätän leijaa
Tämä kohta oli suoritettu jo ennen kuin julkaisin listaa blogilleni. :)
  • Luen kirjan, jota joku suosittelee minulle henkilökohtaisesti
Luin, ja kannatti. Tähtiin kirjoitettu virhe, oi ihanuus! <3
  • Opin seisomaan käsilläni ilman tukea
Taisinpa onnistua! :)
  • Teen Samakuu -blogi kirjoittamisesta blogiin haastattelun sähköpostitse
Miten sen nyt ottaa, kysyin kyllä Laura Laitiselta vastauksia erääseen lukijan kysymykseen. 
  • Pelaan Monopolyn loppuun asti (se on oikeasti pitkä peli)
Eijei, tämä oli aivan mahdoton tehtävä. 
  • Käyn kävelyllä puolen yön jälkeen
Onnistui! Kiitos seurasta ihanat Uuden Vuoden juhlijat. ;-)
  • Herään klo. 5.00
Nooh, heräsin kyllä, mutta nukahdin uudestaan. Ja sit heräsin 5.30...
  • Osallistun kirjoituskilpailuun
Olin päivän myöhässä... D:
  • Varaan kirpputori-pöydän
Tai sitten en.
  • Tutustun uuteen ihmiseen
Voi kyllä, ja olen ERITTÄIN iloinen siitä. :)
  • Julkaisen tekstejäni blogini lisäksi jossain muualla


Sellaista tällä kertaa. Mitkä kohdat sinä tulkitsisit suoritetuiksi? Kommenttiboxi löytyy tekstin alapuolelta. ;-)

torstai 1. tammikuuta 2015

Miljoonas lukemasi Uuden Vuoden hehkutus postaus

Hiljalleen historiaan jäänyt vuosi on ollut kohdallani suhteellisen vauhdikas. Olen saanut uusia ihania ystäviä, siirtynyt ylä-asteelle, vanhempani ovat eronneet. Olen itkennyt ja nauranut, ja voisinko jopa sanoa viettäneeni elämäni ihanimmat ja surullisimmat hetket samana vuonna. 

Tänä vuonna vuoden vaihtuminen ei mennytkään sen perinteisimmän kaavan mukaan. Olihan ensimmäinen hajonneen perheen Uusi Vuosi ja serkujemme vanhemmat auttamassa muutossa ja siksi nämä ihanan sekopäiset vintiöt meillä. Ja vaikka minulla oli omat ennakkoluuloni isäni järjestämistä Uuden Vuoden -juhlista, vuosi vaihtui varsin mukavissa tunnelmissa ja hauskassa seurassa. 

Vaikka vuoteni on ollut harvinaisen mielenkiintoinen ja yllätyksiä (niin hyviä kuin huonoja) täynnä, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ikävystymisenkin tunne olisi ehtinyt välillä säikäyttää. Niinä hetkinä, kun arkipäivät tuntuvat äärettömän pitkiltä ja raskailta ja viikonloputkin menevät opiskeluun tai muuhun touhottamiseen, on vaikea ajatella olevansa onnekas juuri nyt. Ainutlaatuisia sukulaisia ja ystäviä ympärillä, turvallinen koti sekä ihanat vanhemmat ja sisko. Vaikka sietämättömän pitkät päivät tuntuvat musertavilta, kaikki on hyvin. Vaikka nenä vuotaa ja kokeet menevät huonosti, kaikki on hyvin. Jossain tuolla tuhansien - tai ehkä vain muutamien - kilometrien päässä on ikäisiäni, jotka ovat hädässä. Vaikka he ovat yhtä arvokkaista ja ansaitsisivat yhtä hyvää kuin minä, he eivät sitä saa. He eivät saa ampua raketteja rakkaimmat kainalossa tai lumisotailla keskiyöllä lumikolan talon eteen tekemällä kukkulalla. Älä silti pilaa vuottasi murehtimalla maailman vääryksiä (no okei, ehkä vähän voit), vaikka auttaa saa - eipäs kun täytyy - jos se on mahdollista. Joskus tekee hyvää ihan vaan nauttia tästä hetkestä - siitä, kun naputtelet rankan päivän päätteeksi blogillesi postausta tai halauksesta lähimmäiseltäsi. Täytyy ottaa kaikki ilo irti siitä, mitä sinulla juuri nyt on! Jokainen hetki on arvokas. Carpe diem!

Minulla on ihan sellainen fiilis, että tästä vuodesta tulee maailman mahtavin! (Olkoonkin, että se alkoi serkku-tytön sairastuessa mahatautiin.) Ihanaa vuotta 2015, ihan jokaiselle!