perjantai 22. elokuuta 2014

Viikonlopun kunniaksi

Hellou, rakkaat lukijat!

Ihanaa, perjantai! Mun lempparipäivä. 

Ja viikonlopun kunniaksi ajattelin jakaa teille muutaman reseptin kotitalouden kirjastani. Molemmat ovat melko helppoja, ja ainakin meillä niistä tykättiin paljon. :) Suosittelen kokeilemaan!

Ensimmäinen resepti on marjojen ystävän suosikki...

MARJAKIISSELI

Ainekset:
- 5 dl laimennettua hyvänmakuista mehua
- 2 ½ rkl perunajauhoja
- 2-3 dl marjoja
PINNALLE:
-1 rkl sokeria

Tee näin:
1. Sekoita mehu ja perunajauhot kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan pohjaa pitkin puuhaarukalla sekoittan, kunnes kiisseli sakenee ja ensimmäiset kuplat näkyvät. Nosta kattila pois liedeltä.
2. Lisää mansikat palasina, kovapintaiset marjat hyvin survottuina. ja vadelmat kokonaisina. Sekoita tasaiseksi.
3. Kaada kiisseli matalaan astiaan jäähtymään ja ripottele pinnalle vähän sokeria kuortumisen estämiseksi.

 


Toinen resepti on ihan perinteinen pikkuleipäresepti, josta varmasti kaikki tykkäävät...

HAARUKKALEIVÄT 
n. 30 kpl

Ainekset:
- 100 g margariinia tai voita
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 3 ¼ dl vehnäjauhoja
- ¾ tl vaniljasokeria
- 1 tl leivinjauhetta

Tee näin:
1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna edelleen vatkaten.

2. Sekoita pienessä kulhossa jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe ja lisää seos kevyesti sekoittaen taikinaan.

3. Leivo taikinasta tanko ja jaa se noin 30 palaan. Pyöritä palaset palloksi ja pane ne pellille leivinpaperille. Painele jauhotetulla haarukan selkäpuolella pikkuleipiin kuviot.

4. Paista haarukkaleipiä 200 asteessa uunin ylä-tasossa noin 10 minuuttia.

Maukasta viikonloppua!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Nälkäpelin serkku

Veikkaan, että olet kuullut tästä kirjasta paljon. Minä ainakin olen, mutta päätinpä silti arvostella sen, jos sieltä joukosta sattuisi löytymään joku sellainen, joka on tavalla tai toisella tämän kirjan sattunut skippaamaan. Vaikka tämä kirja julkaistiin jo ensikerran huhtikuussa vuonna 2011, vasta siitä tehty elokuva nosti kirjan myös suomalaisten huulille.


Tänään siis arvosteltavana kirja nimeltään…


OUTOLINTU


“Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaan, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta.
Minä en ole enää varma että selviän hengissä.” -Tris
Outolintu sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa yhteiskunta on luokiteltu viiteen osastoon: Vaatimattomiin, Sopuisiin, Rehteihin, Uskaliaisiin ja Teräviin. Jokainen joutuu tekemään loppuelämää koskevan päätöksensä jo 16-vuotiaana. Silloin päätetään osasto, jossa vietetään koko loppuelämä. Jäädäkkö siis perheen ja ystävien luo vanhaan tuttuun yhteisöön vai aloittaakko uusi elämä uudessa osastossa? Ennen päätöstä jokaisen on kuitenkin tehtävä testi, joka testaa mihin osastoon kukin sopii parhaiten. Kirjan päähenkilö Tris saa testistä kuitenkin poikkeuksellisen tuloksen, joka ei helpota päätöstä -päinvastoin.
Kirjassa on juuri sopiva sekoitus toimintaa, seikkailua, jännitystä ja romantiikka, jotka vaaditaan koukuttavan kirjan luomiseen. Ja Roth on kyllä onnistunut siinä erinomaisesti. Tämä kirja herättää tunteita joka suuntaan.
Tätä Veronica Rothin kirjoittamaa trilogiaa, jonka avausosa Outolintu siis on, on verrattu myös Nälkäpeliin. Ja totta sinänsä, löysin niistä kahdesta trilogiasta myös yhtäläisyyksiä, mutta ei se tätä lukukokemusta mitenkään merkittävästi häirinnyt. Voisinkin sanoa, että jos pidit Nälkäpelistä, pidät varmasti myös tästä.
Outolinnusta tulikin kertaheitolla yksi suosikkikirjoistani, vaikka siitäkin löytyi muutama hieman hämmentävä seikka. Esimerkiksi se, että vaikka kirjan alkuperäinen nimi onkin Divergent, joka siis tarkoittaa poikkeavaa, se oli suomennettu Outolinnuksi, ja itse tekstissä kuitenkin käytettiin sanaa divergentti. Mielestäni sen ja kirjan nimen olisi ennemmin voinut korvata vaikka sanalla poikkeava. Harmikseni on myös todettava, että suomennos oli hiukan tönkkö. Jos sinulta siis sujuu englanti ja uskot voivasi lukea tämän 363 sivuisen kirjan englanniksi (toisin kuin minä), suosittelen.
Kaikinpuolin rakastuin Outolintuun ja jatko-osakin on jo melkein luettu. :)
Olisin voinut antaa kirjalle jopa vitosen, mutta paikoin huonon suomennoksen takia annankin...

Pisteet kirjalle (1-5) : 4,5

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 

Tietoja:
Nimi: Outolintu
Alkuperäinen nimi: Divergent
Kirjoittaja: Veronica Roth
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Outi Järvinen
Sivuja: 363




HUOM! Kirjasta ollaan tehty myös elokuva, mutta en halua katsoa sitä ennen kuin olen lukenut trilogian kaikki osat, koska se saattaisi pilata lukukokemuksen.

torstai 14. elokuuta 2014

Kirjoja ilmaiseksi? Ei kiitos!

"Siis vähäks tääl on booring!" Kaisa valittaa.
"Niinpä. Mä sometan", Maija sanoo.
"Niin mäkin", Kaisa toteaa.

Niin. Tarkoitukseni ei nyt ole arvostella nykyajan nuorten sosiaalisen median käyttöä, niin kuin joku saattaa olettaa. Tarkoitukseni on arvostella nykyajan nuorten kirjallisuuden käyttöä. Joo, saatan kuulostaa kukkahattu-tädiltä, mutta yritetäänpä silti. Olen nimittäin nykyään ollut aidosti hämilläni siitä, kuinka vähän ikäiseni lukevat. Tekemisen puutteessa on normaalia ottaa kännykkä käteen. Joo, somessa varmasti riittää jokaiselle jotain tekemistä, mutta niin riittää kirjastossakin! Nykyään ei käy mielessäkään lainata kirjoja, kun luokan kanssa vieraillaan kirjastossa, vaan notkutana kirjaston asiakaskoneilla netissä. Nykyään pidetään harvinaisena viitata, kun opettaja kysyy kuinka moni on lukenut jotain viimeisen viikon sisällä. Ja tietysti on noloa olla viittaamatta, kun kysytään facebookin käytöstä. Ja sitä paitsi, lukeminenhan on vain nössöjen, hikkejen, nörttien ja muiden "epäsuosittujen" hommaa. Tytöillä lukemista kyllä vielä pidetään joten kuten normaalina, mutta poika muuttuu samantien härnäämisen ja kiusaamisen kohteeksi, jos hänet yllätetään kirja kädessä. Siltä minusta nyt vähän haikastaa. Huolestuttavaa... 

Mutta miksi? Miksi nuoret eivät lue? Onko kyse viitseliäisyydestä, ennakkoluuloista vai maineesta? Jokaiselle löytyisi ihan satavarmasti jotakin mieluista luettavaa, kun vain etsisi! Kyllähän me kaikki kirjojen ystävät tiedämme, että lukemisesta on järjettömät määrät hyötyä! Kuten se, että maailmaa oppii katsomaan vähän muiltakin kanteilta kuin vain siitä, minkä me näämme.

Pikkulapsena on hienoa, kun joku osaa lukea. Ensimmäinen lehti, jota luetaan tai josta ihan vaan katsellaan kuvia, on useilla lapsilla tämä legendaarinen Aku Ankka. Ja toivon hartaasti, että se on jatkossakin niin, vaikka monet valittavatkin Aku Ankka-tarinoiden laatujen huononneen sitten "heidän lapsuutensa". Ja olen kyllä itsekin vanhoja Akuja lueskellessani huomannut, että ne ovat muuttuneet, mutta en nyt sanoisi että huonontuneet. No okei, Don Rosan tarinoita julkaistaan nykyään enää vain harvoin, ja se kyllä harmittaa, mutta muuten Aku Ankka on pysynyt melkein samalla tasolla. Mutta ei ihan. "Ennen kaikki oli paremmin", kuten joillakin on tapana sanoa. Yksi syy siihen, miksi toivon akkarin suosion jatkuvan ja jatkuvan on se, että siitä oppii tuttujen sanojen lisäksi myös sellaisia, joita ei välttämättä ole enää myöhemmin olenkaan tilaisuutta oppia. 

Miksi lukeminen kannattaa:

- Lukiessa kielitaito kehittyy.
- Lukeminen on mielenkiintoista ja hauskaa!
- Kirjat antavat uusia näkökulmia elämään.
- Lukeminen on hyvä tapa tappaa aikaa.

Miksi lukeminen ei kannata:

- Öö...? Ei hajuakaan!

Nyt siis kirja käteen ja ei kun matkalle tuntemattomaan! ;)


Ps. Jos haluatte kirjavinkkejä, kertokaa se mulle kommenttiboxissa, niin voin koota muutaman johonkin postaukseen! Ja hei, tietysti kommentoitte vaikka ette haluaisikaan! :)

maanantai 4. elokuuta 2014

Runoja, runoja ja vielä lisää runoja!

Moikkaheimoikkelispöö!

Kohta arki pyörähtää käyntiin ja on palattava kuluttamaan koulunpenkkiä, ja se tarkoittaa sitä, että kannattaa vielä nauttia näistä viimeisistä aurinkoisista lomapäivistä. "Viimeinen viikko - me eletään se täysillä!" niin kuin neljännellä luokalla kirjoittamani laulun sanat kuuluivat. :)

Mutta nyt itse asiaan. Minä olen muutaman kuukauden tauon jälkeen ruvennut taas kirjoittelemaan runoja. Tai en oikeastaan tiedä ovatko ne runoja, proosaa vai ehkä proosarunoja? Kertokaa, hyvät ihmiset mitä nämä ovat! 

Kaiken pahan alku ja juuri

Loukkaus. Ryöstö. Paha. Hullu. Veri. Pelko. Viha. Tuska. 

Kateus.

Synkkä, niin musta ja hurja. 
Kaiken pahan alku ja juuri.
Epämääräinen musta möykky mahassa. Kaikilla, toisilla pienempi, toisilla suurempi. Joiltakin, se vie hengen. 

Jotain yhtä selittämätöntä kuin rakkaus. 
Mutta yleensä raaempaa, kamalampaa.  

Kateus voi kadottaa kaiken. Jos se ei vie elämää, se vie sen sisällön. 

Kateutta ei voi pyytää anteeksi - se ei ole riita tai tappelu - se jää, sitä ei unohdeta tai sovita. 

Löydät ehkä ihmisen, joka ei ole kateellinen, vaan aidosti iloinen puolestasi. Mutta jos itse olet katkera ja kateellinen - kenelle tahansa - hän ei jää. 

Kateus - siihen ei ole perusteluja, siinä ei voi kukaan auttaa - mutta jos sinä autat muita, jää sulaa. 
Jos sulaa. 

Turha ja hirveä, ruttoakin pahempi, kuin häkä. Sitä ei nää, ei kuule. 

Mutta sen haistaa.  

Turhaa on sanoa: “älä ole negatiivinen, puhutaan nyt jostain vähän iloisemmasta”, kun se on niin. Kateus ei katoa. Ei koskaan. Eikä se kuole nälkään. Koko ajan jossain, koko ajan joku lähipiiristäsi ruokkii sitä.

Se on asia, josta on ainoastaan haittaa. Se on turhaakin turhempi. Ja yhdessä ahneuden kanssa, se on voittamaton. Syy maailman suurimpiin ongelmiin. Ongelmiin, jotka ihmiset ovat kateellisina ja ahneina aiheuttaneet. Ongelmiin, joita ei nähdä. Ongelmiin, joita kukaan ei osaa korjata. Ongelmiin, jotka tuhoavat kaiken. 

Kaikki eläimet ovat kateellisia, katkeria ja ahneita, mutta vain ihmisen tunteista saavat kärsiä kaikki. 

Voiko sille tehdä mitään? Voiko kateudelle, ahneudelle tehdä mitään?

En minä tiedä. 
                       Vaikka minun pitäisi tietää.
                                                                 Vaikka se on minun ongelmani. 
Se on meidän kaikkien ongelmamme. 

Ja sitten teksti, jonka kirjoitin mummolleni hänen 60-v syntymäpäivänään:

Viesti perhoselta

Kaunis pieni perhonen liihottaa luoksesi, laskeutuu olkapäällesi.
Sen kultaiset satumaiset siivet sipaisevat korvanlehteäsi.
Perhoset eivät puhu, mutta silti kuulet, kuinka tuo kaunis olento kuiskaa sinulle viestin:

"Sinä olet jälleen kerran vuoden vanhempi, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa mihinkään. Olet joka tapauksessa aina sinä, ikähän on vain numeroita. Kaikki rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet."

Hetken mietit perhosen sanoja. Iän ei tarvitse vaikuttaa yhtään mihinkään. Sinulla on koko elämä edessäsi. Levität kädet sivuille, annat tuulen riepotella hiuksiasi, kuvittelet, että lennät. Nyt on aika toteuttaa unelmia!

Sellaisia. Kertokaa kommenttipoksissa tai sähköpostilla (samakuu@gmail.com) kaikki kielinerot ovatko nämä proosaa, runoja vai proosarunoja! Kelpaisivatko nämä runokilpailuun? 

Ja hei vielä, jos kirjoitat runoja tai olet kirjoittanut, haluaisin kuulla niitä! Niitäkin voit laittaa joko sähköpostilla osoitteeseen samakuu@gmail.com tai kommenttipoksiin! Parhaan/parhaita runoja julkaisen sitten täällä blogissani. Tai saatan julkaista vaikka kaikki, jos runoja on vain muutama. ;)

Joten eikun runoilemaan! :)